Minerva on älyn, henkisten kykyjen ja käsityötaidon jumalatar, joka suojelee taiteilijoita, runoilijoita ja muusikoita. Minervan väitetään myös keksineen musiikin. Minervan kreikkalainen vastine on Athene, mutta myös etruskeilla oli Mnerva-niminen viisauden jumalatar.
Taiteen jumalattarella on äkkipikainen luonne. Kun Minerva opetti ihmisille käsityön jaloja taitoja, eräs nainen esitteli hänelle tekemänsä kudelman. Minerva yritti löytää siitä virheitä, mutta kun se ei onnistunut, hän hermostui. Täydellisyys kuului vain jumalille. Niinpä Minerva repi työn ja muutti Arachne-nimisen naisen hämähäkiksi. Ne kutovat yhä edelleen kauniita verkkoja.
Minerva kannustaa sinua kehittämään henkisiä kykyjäsi. Tyhjennä mielesi mietiskelyn ja meditaation avulla. Kuuntele rauhoittavaa musiikkia ja anna ajatustesi löytää ääretön kirkkaus. Minervan viisaus auttaa sinua selviämään kaikista haasteista ja valitsemaan oikein.
Minerva muistuttaa sinua myös siitä, ettei täällä epätäydellisessä maailmassa kannata odottaa liikaa itseltään ja muilta. Omat tavoitteet on asetettava korkealle, mutta täydellisyyden tavoittelu muuttuu ennen pitkää taakaksi jokaiselle. Salli itsellesi ja läheisillesi myös inhimillinen erehtyminen, ja suhtaudu epäonnistumiseen mahdollisuutena oppia lisää. Ympäröi itsesi jumalatar-energialla! Tässä esimerkkejä verkkokauppamme Sisäinen jumalatar® -tuotteista:
Mikä jumalatar sisälläsi haluaa tänään tulla esiin?