Ruuhkavuosista puhutaan usein elämänvaiheena, jossa päivät täyttyvät työstä, lasten harrastuksista, pyykkikasoista ja kiireisistä kauppareissuista. Aamulla etsitään kadonnutta hanskaa, päivällä yritetään selviytyä töistä ja illalla mietitään, mitä tänään syötäisiin. Kalenteri on täynnä, koti elää omaa jatkuvaa kiertoaan ja joku tuntuu aina olevan jotakin vailla.
Ruuhkavuodet ovat jatkuvaa muistamista, ennakoimista, huolehtimista ja muiden tarpeisiin vastaamista. Ne ovat keskeneräisten ajatusten ja tehtävien sekamelska, joka seuraa jatkuvasti mukana ja yleensä aktivoituu juuri silloin, kun nainen viimein istahtaa hetkeksi alas huokaisemaan. Ruuhkavuodet ovat myös vastuuta siitä, että arki pysyy liikkeessä silloinkin, kun omat voimat alkavat loppua.
Ne näyttäytyvät myös hyvin eri tavalla eri naisten elämissä. Yhden elämässä työn ja perheen yhteensovittaminen täyttää päivät. Toinen kasvattaa lapsiaan yksin. Kolmannen arkea kuormittavat sairaudet, taloudellinen epävarmuus, läheisestä huolehtiminen tai erityistä tukea tarvitsevan lapsen tarpeet.
Jonkun ruuhkavuosiin mahtuu samanaikaisesti surua, vaikeita ihmissuhteita tai elämäntilanne, jota kukaan kodin ulkopuolella ei näe. Siksi ruuhkavuosien raskautta ei voi mitata tehtyjen työtuntien, lasten lukumäärän tai kalenteriin merkittyjen menojen perusteella. Suuri osa kuormasta kulkee naisen mukana näkymättömänä.
Ja joskus nainen näyttää ulospäin pärjäävältä juuri siksi, ettei hänellä ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä.
Kun nainen yrittää pitää kaiken kasassa
Moni nainen huomaa jossakin vaiheessa olevansa se ihminen, joka pitää koko perheen arjen langat käsissään. Hän huolehtii siitä, että lapset pääsevät ajoissa sinne, minne heidän kuuluu mennä. Tietää, milloin jääkaappi alkaa tyhjentyä, kenen vaatteet ovat jääneet pieniksi ja mitä koulusta tulleessa viestissä pyydettiin muistamaan ensi viikolla.
Samalla pitäisi selviytyä omista töistään, velvollisuuksistaan ja ihmissuhteistaan. Kodin pitäisi pysyä ainakin jotenkin järjestyksessä, kaikkien pitäisi saada ruokaa ja laskut pitäisi muistaa maksaa. Sukulaisille pitäisi vastata, ystäviä pitäisi ehtiä nähdä ja parisuhteellekin pitäisi löytää aikaa.
Kaiken tämän keskellä naisen pitäisi vielä muistaa pitää huolta itsestään.
Pitäisi levätä riittävästi, liikkua, syödä hyvin, palautua, vaalia ystävyyssuhteitaan ja tehdä asioita, jotka tuottavat iloa. Hyvää tarkoittavat neuvot voivat kuitenkin muuttua uudeksi tehtävälistaksi silloin, kun nainen on jo valmiiksi äärirajoillaan.
Ota omaa aikaa, mene kävelylle, valmista terveellistä ruokaa, tapaa ystäviä ja nuku enemmän. Nämä voivat olla hyviä neuvoja, mutta ne eivät vastaa siihen tärkeimpään kysymykseen: kuka huolehtii kaikesta muusta sillä aikaa?
Jos vastuu arjen kokonaisuudesta säilyy naisella, itsestä huolehtimisestakin voi tulla vain yksi uusi asia, jossa pitäisi onnistua. Silloin ei kaipaa lisää suorittamista, vaan tilaa, jossa ei tarvitsisi hetkeen kannatella kaikkea.
Näkymätön työ, joka ei koskaan valmistu
Kodin ja perheen eteen tehtävä työ ei ole pelkästään ruoanlaittoa, siivoamista, pyykinpesua tai lasten kuljettamista. Niiden ympärillä on valtava määrä näkymätöntä metatyötä: huomaamista, muistamista, suunnittelemista, ennakoimista ja kokonaisuuden hallitsemista.
Jonkun täytyy huomata, että hammastahna on loppumassa, lapsi tarvitsee uudet kengät ja seuraavalle päivälle pitäisi tehdä eväät. Jonkun täytyy myös muistaa varata lääkäriaika, vastata koulun viesteihin, suunnitella viikon ruoat ja miettiä, milloin kaupassa ehditään käydä.
Jonkun mielessä täytyy olla tieto siitä, mitä perheessä tapahtuu tänään, huomenna ja ensi viikolla. Hyvin usein tämä joku on nainen.
Kotitöitä voidaan usein jakaa näennäisesti tasan, mutta vastuu niiden huomaamisesta voi silti jäädä yhdelle ihmiselle. Toinen tekee tehtävän pyydettäessä, mutta nainen joutuu monesti edelleen olemaan se, joka huomaa tarpeen, suunnittelee työn ja pyytää sen tekemistä. Silloin hänen vastuullaan ei ole ainoastaan oma osuutensa kotitöistä, vaan hän toimii samalla koko arjen työnjohtajana.
Metatyö ei näy valmiina ateriana tai puhtaana lattiana, eikä sen tekemiselle ole selkeää alkua ja loppua. Se kulkee mukana kaikkialle ja voi jatkua mielen myllerryksenä työpäivän aikana, suihkussa ja juuri ennen nukahtamista. Vaikka nainen istuisi paikallaan, mieli saattaa käydä läpi seuraavan päivän aikatauluja ja niitä kymmeniä asioita, joita ei saa unohtaa.
Siksi yksi vapaa ilta ei välttämättä riitä palauttamaan pitkään ylikuormittunutta naista. Keho voi olla sohvalla, mutta mieli jatkaa edelleen työvuoroaan.
Aiheeseen liittyvää Jumalatar-polun blogissa: Naisen väsymys on kehon viesti
Kun oma keho jää aina viimeiseksi
Kun muiden tarpeet ovat jatkuvasti näkyviä ja kiireellisiä, naisen omat tarpeet alkavat helposti siirtyä listan viimeiseksi. Ensin huolehditaan lasten ruoasta, aikatauluista ja voinnista. Sitten tehdään se, mikä kodissa ja töissä on pakko tehdä. Jos päivän lopussa jää vielä vähän aikaa ja energiaa, ehkä ehtii huomata myös itsensä. Usein sitä hetkeä ei kuitenkaan tule.
Nälkä huomataan vasta silloin, kun verensokeri on jo laskenut ja kärsivällisyys kadonnut. Lepoa siirretään, koska vielä yksi koneellinen pyykkiä pitäisi laittaa pyörimään. Kehon kipuihin, väsymykseen tai levottomuuteen totutaan niin vähitellen, etteivät ne enää tunnu viesteiltä vaan tavalliselta osalta arkea.
Nainen ei välttämättä syö epäsäännöllisesti siksi, ettei tietäisi ravitsevan ruoan merkitystä. Häneltä voi yksinkertaisesti puuttua aika ja voimat suunnitella ruokia, kirjoittaa ostoslistaa, käydä kaupassa ja valmistaa aterioita päivä toisensa jälkeen. Ruoan ajatteleminen alkaa jo itsessään kuormittaa, kun mielessä on valmiiksi liian monta asiaa.
Sama koskee liikkumista, nukkumista ja palautumista. Kyse ei aina ole motivaation puutteesta. Ihminen, joka käyttää kaiken energiansa välttämättömästä selviytymiseen, ei tarvitse muistutusta yrittää enemmän, vaan kannettavana olevan kuorman vähentämistä.
Pitkään jatkuessaan tällainen elämä voi etäännyttää naisen omasta kehostaan. Kehon viestejä ei ehdi kuulla, tai niitä ei uskalla kuunnella, koska niihin vastaaminen tuntuu mahdottomalta. Mitä tapahtuisi, jos todella pysähtyisi ja huomaisi, kuinka väsynyt on? Entä jos keho pyytäisi jotakin sellaista, mille arjessa ei näytä olevan tilaa? Joskus eteenpäin jatkaminen tuntuu helpommalta kuin sen myöntäminen, ettei enää jaksa.
Aiheeseen liittyvää Jumalatar-polun blogissa: Kun keho sanoo ei – miten tunnistat ylikuormituksen ajoissa?
Kun elämä kodin ulkopuolella alkaa kadota
Ruuhkavuosien kuormitus ei näy ainoastaan väsymyksenä. Kun lähes kaikki käytettävissä oleva energia kuluu kodin, lasten ja arjen kannattelemiseen, silloin ei välttämättä jää enää voimia elämään kodin ulkopuolella.
Ystävien tapaaminenkin voi tuntua jälleen yhdeltä asialta, joka pitäisi suunnitella ja mahduttaa kalenteriin. Harrastukseen lähteminen vaatii järjestelyjä, valmistautumista ja ehkä jonkun toisen apua. Jopa mukavat menot voivat alkaa tuntua raskailta, jos joutuu ensin tekemään suuren määrän ylimääräistä työtä voidakseen poistua kotoa. Lopulta vain jää yhä useammin kotiin.
Ei siksi, ettei kaipaisi ystäviään, naurua, seuraa tai jotakin omaa. Usein todella haluaisi osallistua elämään ympärillään, mutta voi jäädä kotiin yksinkertaisesti siksi, ettei päivän välttämättömien tehtävien jälkeen ole enää mitään voimia jäljellä.
Ulkopuolelta katsottuna vetäytyminen voidaan nähdä kiinnostuksen puutteena. Läheiset saattavat ajatella, ettei toinen halua tavata, kun hän joutuu kieltäytymään kerta toisensa jälkeen. Vähitellen kutsut voivat vähentyä, yhteydenotot harventua ja maailma kodin ulkopuolella kutistua yhä pienemmäksi. Näin ylikuormitus voi muuttua myös yksinäisyydeksi.
Silloin saattaa katsella muiden elämää etäältä ja miettiä, miksi ei itse pysty samaan? Miksi muut jaksavat nähdä ystäviä, harrastaa ja lähteä spontaanisti jonnekin? Miksi oma elämä tuntuu rajautuneen kodin seinien sisälle?
Kun ihminen kantaa pitkään enemmän kuin hänen voimavaransa kestävät, sitä alkaa luonnollisesti karsia elämästään kaiken, mikä ei ole aivan välttämätöntä. Surullista on, että ensimmäisinä voivat kadota juuri ne asiat, jotka toisivat yhteyttä, iloa ja hyvää tunnetta omasta elämästä.
Tunnistan tämän myös omasta elämästäni. Tiedän, miltä tuntuu, kun raskas kuorma vie voimat niin kokonaan, ettei elämälle kodin ulkopuolella tunnu jäävän tilaa. Silloin ei tarvitse arvostelua siitä, miksei lähde enemmän ihmisten ilmoille, vaan tarvitsee jonkun näkemään, kuinka paljon joutuu jo kantamaan päästäkseen tavallisen päivän läpi.
Aiheeseen syvästi liittyvää: Emotionaalinen ylikuormitus – kun kannat enemmän kuin pitäisi
Kaikkea ei tarvitse tehdä itse
Me elämme edelleen kulttuurissa, jossa naisen jaksamista ihaillaan helposti enemmän kuin hänen hyvinvointiaan. Selviytymistä pidetään vahvuutena, vaikka sen hinta olisi jatkuva uupumus. Avun pyytäminen voi tuntua merkiltä siitä, ettei hallitse omaa elämäänsä riittävän hyvin.
Todellisuudessa kaiken tekeminen itse ei ole hyvän äidin, puolison tai naisen mitta. Avun vastaanottaminen ei tarkoita, että olisi luovuttanut vastuunsa. Joskus se tarkoittaa juuri päinvastaista: silloin on viimein tunnistanut, ettei nykyinen kuorma ole enää kohtuullinen ja voi alkaa suojella niitä vähäisiä voimavaroja, joita on jäljellä.
Olen itse saanut ruuhkavuosieni ja elämäni raskaiden vaiheiden aikana apua monella tavalla. Olen muun muassa käyttänyt Ruokaboksia helpottamaan aterioiden suunnittelua ja ruoan valmistamista, sekä ottanut vastaan siivousapua, jotta kaikkea kodin työtä ei tarvitsisi kantaa yksin. Olen käynyt hemmotteluhoidoissa ja saanut hetkiä, jolloin joku toinen on pitänyt huolta minusta ja kuunnellut aidosti.
Olen käyttänyt myös yksilövalmennusta, jossa on keskitytty omien vahvuuksien löytämiseen kuormituksen keskellä ja siihen, kuinka voisin päästä juuri sen hetkisten arjen haasteiden yli minulle sopivilla tavoilla. Nämä kaikki avun muodot ovat vastanneet erilaisiin tarpeisiini. Yksi on vähentänyt suunnittelua ja antanut konkreettisia työvälineitä arkeen, toinen on vähentänyt fyysistä työmäärääni ja yksi on antanut minulle ihanaa hoivaa sekä kaivatun levähdyshetken.
Yksikään niistä ei ole tehnyt minusta vähemmän kykenevää, vaan ovat auttaneet minua kantamaan elämääni silloin, kun kannettavaa on ollut liikaa yhden naisen harteille.
Apu voi poistaa muutakin kuin yhden tehtävän
Kun puhumme arjen helpottamisesta, kyse ei ole ainoastaan siitä ajasta, joka jonkin tehtävän tekemiseen kuluu. Joskus kaikkein kuormittavinta on tehtävää ympäröivä jatkuva ajatteleminen.
Ruokaboksi ei esimerkiksi helpottanut omaa arkeani ainoastaan tuomalla ruokatarvikkeita kotiin. Se vähensi myös aterioiden suunnittelua, reseptien etsimistä, ostoslistojen tekemistä ja sitä jokapäiväistä kysymystä, mitä tänään syötäisiin. Kun joku muu oli ajatellut edes osan kokonaisuudesta valmiiksi, minun mielessäni vapautui tilaa jollekin muulle.
Ruuhkavuosissa tällainen helpotus voi tuntua paljon suuremmalta kuin ulkopuolinen osaisi kuvitella. Yhden toistuvan vastuun poistuminen voi tarkoittaa yhtä asiaa vähemmän muistettavaksi joka ikinen päivä.
Olen saanut myös lasteni fammolta lahjaksi kokonaisen viikon ruoat. Se oli hyvin käytännöllinen lahja ja samalla myös paljon enemmän, kun joku näki kuormani ja halusi ottaa siitä hetkeksi osan kantaakseen.
Yksi välttämätön osa arkea oli ajateltu puolestani, kun minun ei tarvinnut edes kertoa mitä tarvitsisin tai järjestää apua itse. Juuri sellainen apu voi olla ylikuormittuneelle valtavan merkityksellistä, sillä avun määritteleminenkin voi tällöin tuntua ylitsepääsemättömältä ja nostaa häpeän tunnetta.
Näin voit auttaa ruuhkavuosia elävää naista
Kun läheinen vaikuttaa väsyneeltä, häneltä kysytään usein hyvää tarkoittaen: Kerro, jos voin jotenkin auttaa. Kysymys on lämmin, mutta kaikkein kuormittuneimmassa vaiheessa ei välttämättä pysty vastaamaan siihen. Avun tarpeen tunnistaminen, sopivan tehtävän keksiminen ja sen pyytäminen voivat tuntua jälleen yhdeltä kuormittavalta asialta.
Siksi joskus on helpompaa tarjota jotakin konkreettista. Voi kysyä, sopisiko, että toisi huomenna valmista ruokaa, veisi lapset hetkeksi ulos, käyttäisi koiran lenkillä tai hakisi kauppatilauksen. Voi myös tarjoutua viemään lapsen harrastukseen, auttaa pyykkien kanssa tai istua seuraksi samalla, kun kodin keskeneräisiä asioita hoidetaan yhdessä. Joskus voi myös antaa lahjaksi viikon ruoat, siivousapua tai hetken, jonka aikana naisen ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta.
Tärkeintä ei ole tehdä suurta elettä, vaan poistaa hetkeksi yksi tehtävä, yksi päätös tai yksi kannettava asia hänen mielestään. Joskus paras tapa sanoa “minä välitän sinusta” on näyttää se teoilla: tästä sinun ei tarvitse huolehtia tänään.
Apua tarjotessa on hyvä myös huomata, mikä kyseistä naista voisi oikeasti tukea. Yksi ilahtuu valmiista ruoasta, toinen kaipaa käytännön apua kodissa ja kolmas tarvitsee ennen kaikkea seuraa tai turvallisen hetken puhua. Avun ei pitäisi tuoda mukanaan velvollisuutta kestitä, selitellä kotinsa tilaa tai osoittaa myöhemmin kiitollisuutta vastapalveluksella. Parhaimmillaan apu vähentää kuormaa – se ei luo sitä lisää.
Älä myöskään katoa, vaikka toinen olisi joutunut kieltäytymään tapaamisista monta kertaa. Kieltäytyminen ei välttämättä tarkoita, ettei hän kaipaisi sinua. Hänellä ei ehkä vain ole ollut voimia lähteä kodin ulkopuolelle tai valmistautua sosiaaliseen tilanteeseen. Viesti tai ääniviesti, johon voi palata myöhemmin, kahvikuppi hänen omassa keittiössään tai rauhallinen kävely lähellä kotia voi olla juuri sellainen yhteys, johon hänen voimansa sillä hetkellä riittävät.
Naiset, jotka auttoivat minua kantamaan taakkaa
Elämäni synkimpinä aikoina olen saanut huomata, kuinka suuri merkitys voi olla sillä, ettei toinen nainen yritä korjata sinua tai ratkaista koko elämääsi, vaan tulee rinnalle ja auttaa kantamaan siitä pienen osan.
Elämässäni on ollut useampi tällainen upea nainen. Heidän tapansa auttaa muita näkyy myös heidän työssään. Yksi auttaa naisia konkreettisesti arjen ja kodin keskellä. Toinen tarjoaa hoivaa ja hetken, jossa naisen ei tarvitse olla se, joka pitää kaikista muista huolta. Kolmas auttaa löytämään ja vahvistamaan omia vahvuuksia sekä arjen ratkaisuja eteenpäin menemiseksi.
Siksi heidän palveluidensa nostaminen esille ei tunnu minusta tavalliselta suositukselta, vaan mahdollisuudelta jakaa eteenpäin jotakin sellaista hyvää, jota olen itse saanut heiltä.
Kotiakaan ei tarvitse jaksaa yksin
Ystäväni Riikan yritys Siivotaan yhdessä on syntynyt ajatuksesta, ettei naisen tarvitsisi jäädä yksin kodin ja arjen kanssa. Ajatus koskettaa minua syvästi, koska tiedän omasta kokemuksestani, kuinka raskaalta koti voi alkaa tuntua silloin, kun elämässä on muutenkin liikaa kannettavaa.
Siivousapu nähdään joskus ylellisyytenä tai asiana, jota pitäisi käyttää vasta sitten, kun elämä on hyvin kiireistä ja taloudellisesti vakaata. Apua tarvitseva nainen saattaa myös hävetä kotinsa tilaa tai ajatella, että pitäisi pystyä huolehtimaan siitä itse.
Mutta kodin keskeneräisyys ei kerro ihmisen arvosta tai ahkeruudesta, vaan siitä, että voimat ovat kuluneet johonkin vielä tärkeämpään: lasten hoitamiseen, työssä selviytymiseen, sairauden kanssa elämiseen tai yksinkertaisesti päivästä toiseen jaksamiseen.
Siivousapu ei vie naiselta hänen kykyään huolehtia kodistaan. Se voi antaa mahdollisuuden käyttää rajallisia voimiaan siellä, missä niitä juuri sillä hetkellä eniten tarvitaan. Joskus puhdas koti tuo myös mielelle hengähdystilaa, jota ei itse olisi enää jaksanut rakentaa.
Riikan kanssa voi myös pohtia syvällisesti kodin ongelmakohtia ja niihin ratkaisujen löytämistä siivouksen lomassa tai etänäkin. Hän tekee tätä konsultointia myös valmennustyyppisesti, joten voit pyytää hänen lempeää apuaan mistä päin Suomea tahansa.
Kaikkein merkityksellisintä tässä on kuitenkin tunne siitä, ettei tarvitse jäädä yksin, sekä Riikan taidosta kohdata kunnioittavasti ja lempeästi jokainen asiakas sekä koti. Voin luvata, että hänet voi huoletta päästää kotiinsa keskeneräisyyden keskelle ilman pelkoa arvostelusta tai että pitäisi ensin siivota siivoojaa varten.
Lämmöllä suosittelen: Siivotaan yhdessa
Hetki, jolloin joku pitää huolta sinusta
Toinen elämäni tärkeistä naisista on ystäväni Anne. Hänen luontaishoitolassaan Helsingin Vallilassa olen saanut muun muassa kokea aivan ihanan eteerisillä kukkaistuoksuilla tehtävän tunnehieronnan, joka on ollut herkälle keholleni tarpeeksi hellä hoitomuoto.
Ruuhkavuosia elävä nainen saattaa koskettaa päivän aikana itse monia muita. Hän pukee, lohduttaa, kantaa, halaa ja huolehtii. Silti itse voi jäädä pitkäksi aikaa ilman sellaista turvallista kosketusta ja hoivaa, jossa ei odoteta mitään vastineeksi.
Jos ruokaan ja siivoukseen liittyvä apu vähentää arjen tehtäviä, niin hoitava hetki tarjoaa jotakin toisenlaista: tilan, jossa naisen ei tarvitse suorittaa, suunnitella eikä huolehtia kenestäkään muusta, vaan saa vain olla ja vastaanottaa hoivaa.
Minulle hoitolan tuoksut, kosketus ja kiireetön tunnelma ovat muodostaneet kokonaisuuden, jossa olen saanut laskea suojauksiani hetkeksi ja tulla itse hoivatuksi. Kokemus on ollut merkityksellinen juuri siksi, että sitä on ollut tarjoamassa ihminen, jonka lempeyden ja läsnäolon olen oppinut tuntemaan myös hoitohuoneen ulkopuolelta.
Anne tekee myös etänä haastatteluja homeopaattisiin hoitoihin, joten hänen läsnäolevasta ja lempeästi olemuksestaan pääsee nauttimaan myös mistä päin Suomea tahansa.
Joskus naiselle kaikkein kaunein lahja voikin olla hetki, jonka aikana hän ei ole vastuussa kenenkään muun tarpeista.
Lämmöllä suosittelen: Anne Vuotari
Tukea omien vahvuuksien löytämiseen
Kaikkea ruuhkavuosien kuormitusta ei voi poistaa siivouksella, valmiilla ruoalla tai levähdyshetkillä. Joskus arjen haasteet ovat niin monikerroksisia, että nainen tarvitsee rinnalleen ihmisen, jonka kanssa voi pysähtyä tarkastelemaan omaa elämäänsä hieman kauempaa.
Olen itse käyttänyt tähän upean Katin yksilövalmennusta, joka vastasi juuri minun tarpeisiini. Hänen Viisaasti vahva – valmennuksensa on ehdottomasti tutustumisen arvoinen jokaiselle itsensä arjessa kadottaneelle naiselle.
Minulle oli tärkeää saada tarkastella itseäni myös kadottamieni vahvuuksien kautta. Kun elämä on pitkään raskasta, alkaa helposti nähdä itsessään vain väsymyksen, keskeneräisyyden ja ne asiat, joihin omat voimat eivät riitä. Silloin toinen ihminen voi auttaa muistamaan, ettei kuormituksen alla oleva nainen ole kadonnut mihinkään.
Ruuhkavuosissa naisella on usein jo enemmän kuin tarpeeksi tietoa siitä, mitä kaikkea hänen pitäisi muuttaa. Silloin ei kaipaa uutta vaatimusta nousta aikaisemmin, järjestää aikansa tehokkaammin tai puristaa päiväänsä vielä yhtä hyvinvointia edistävää rutiinia.
Tuen tarkoituksena ei tarvitse olla itsensä korjaaminen. Se voi olla apua löytää omat voimavarat ja kuinka rakentaa omaa arkea tavoilla, jotka sopivat juuri omaan elämään, tarpeisiin ja tapaan olla maailmassa.
Lämmöllä suosittelen: Kati Susiaho
Avun vastaanottaminen ei ole epäonnistumista
Avun vastaanottaminen voi myös olla yllättävän vaikeaa ihmiselle, joka on tottunut pärjäämään yksin. Siihen voi liittyä häpeää, syyllisyyttä tai pelkoa siitä, että joku pitää itseä laiskana, kyvyttömänä tai huonona äitinä.
Silloin saattaa ajatella, että jonkun toisen elämä on vielä raskaampaa eikä itsellä siksi ole oikeutta pyytää apua. Sitä voi verrata itseään ihmisiin, jotka näyttävät selviytyvän samanlaisesta arjesta vaivattomasti. Mutta silloin ei kuitenkaan näe heidän tukiverkostojaan, voimavarojaan eikä kaikkea sitä apua, jota he ehkä saavat kulissien takana.
Meidän ei tarvitse odottaa täydellistä uupumista ennen kuin apu on oikeutettua.
Avun vastaanottaminen ei myöskään tarkoita vastuun pakenemista. Joskus se on vastuullisinta, mitä nainen voi tehdä itsensä ja läheistensä hyväksi. Kun ei tarvitse käyttää kaikkia voimavarojaan välttämättömistä tehtävistä selviytymiseen, voi jäädä jotakin myös yhteyteen muiden kanssa, iloon, läsnäoloon ja omaan elämään.
Aiheeseen vahvasti liittyvää Jumalatar-polun blogissa: Mitä tapahtuu, kun nainen lopettaa jatkuvan suorittamisen?
Naisen ei pitäisi joutua katoamaan ennen kuin hänet huomataan
Tarvitsemme enemmän tukea myös yhteiskunnassa. Ruuhkavuosien kuormaa ei voida jättää vain yksittäisten naisten ratkaistavaksi henkilökohtaisen jaksamisen kustannuksella.
Kun pitkään ylikuormittunut nainen jää kotiin ja eristäytyy, saatamme nähdä vain hänen vetäytymisensä. Emme välttämättä näe kaikkea sitä vastuuta, joka on vienyt voimat elämään kodin ulkopuolella. Emme näe yöheräämisiä, jatkuvaa huolta, yksin tehtyjä päätöksiä tai sitä, kuinka monta kertaa hän on päivän aikana siirtänyt omat tarpeensa sivuun.
Naisen ei pitäisi joutua uupumaan, sairastumaan tai katoamaan kodin seinien sisälle ennen kuin hänen kuormansa otetaan vakavasti.
Tarvitsemme tasaisemmin jakautuvaa vastuuta perheissä, helpommin ja nopeammin saavutettavia palveluita, toimivia tukiverkostoja ja yhteisöjä, joissa apua voi vastaanottaa ilman häpeää. Tarvitsemme työelämää ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka tunnistavat myös näkymättömän hoiva- ja metatyön.
Ennen kaikkea tarvitsemme enemmän ymmärrystä työelämässä ja yhteiskunnan tukitoimissa siitä, ettei kenenkään voida odottaa kantavan liian suurta taakkaa loputtomasti. Se ei ole pitkällä aikavälillä kestävää ihmiselle itselleen, hänen perheelleen, työelämälle eikä yhteiskunnalle.
Liian usein tarjottu tuki jää kevyiksi keskusteluiksi tai uusiksi tehtälistoiksi jo valmiiksi uupuneelle ihmiselle – ja tulee vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on ehtinyt jo kriisiytyä. Todellista, kuormaa vähentävää apua pitäisi saada jo oikeasti ennaltaehkäisevästi, ennen loppuunpalamista ja koko perheen voimavarojen romahtamista.
Sillä jatkuvassa kuormituksessa elävä nainen ei välttämättä tarvitse lisää neuvoja siihen, kuinka hän voisi jaksaa paremmin. Hän saattaa tietää jo aivan hyvin, mitä hänen kehonsa ja mielensä tarvitsevat, mutta häneltä puuttuvat vain aika, voimat ja mahdollisuus toteuttaa sitä kaiken muun keskellä.
Meidän on lakattava ihailemasta naista ainoastaan silloin, kun hän pystyy kantamaan mahdottoman määrän vastuuta hymyillen. Todellinen vahvuus ei synny siitä, että nainen jää kaiken kanssa yksin. Se syntyy myös yhteydestä, rinnalla kulkemisesta ja rohkeudesta antaa jonkun toisen auttaa.
Ruuhkavuosia elävää naista ei tarvitse opettaa jaksamaan vielä paremmin, vaan hänen ympärilleen täytyy rakentaa enemmän tukea.
Haluaisitko enemmän tietoa naisen erilaisista elämänvaiheista?
Haluatko syventää yhteyttä itseesi? Tutustu Jumalatar-polkuun. Jokainen askel vie lähemmäs omaa voimaa ja sisäistä säteilyä.