Avainsana: hermoston rauhoittaminen
-

Arjen jumalattaren seuraava vaihe – miten elät tätä voimaa arjessa?
Tämän polun päästä et löydä uutta versiota itsestäsi Tälle matkalle lähtiessäsi ehkä ajattelit, että jossakin sen päässä odottaisi hieman toisenlainen nainen. Tasapainoisempi, vahvempi ja rohkeampi. Sellainen, joka tuntee rajansa, kuuntelee kehoaan, ymmärtää tunteitaan ja tietää aina, mitä tarvitsee. Nainen, joka ei enää epäile itseään, eksy vanhoihin tapoihinsa tai unohda omaa ääntään muiden keskellä ja on…
-

Kun et enää halua palata entiseen – mitä seuraavaksi?
Yksi merkittävimmistä hetkistä koko voimaantumisen matkalla on hetki, jolloin huomaa, ettei enää halua palata entiseen. Ei ehkä vielä tiedä tarkalleen, millaiselta tulevaisuus voisi näyttää. Eikä ehkä edes tiedä, mitä seuraavat kuukaudetkaan tuovat oikein tullessaan. Mutta yksi asia on muuttunut peruuttamattomasti: vanha tapa elää ei enää tunnu omalta. Yleensä huomaa, ettei jaksa enää jatkuvaa suorittamista. Eikä…
-

Herkkyys on oikeasti naisen supervoima – ja kuinka opit suojaamaan sitä
Moni nainen on kasvanut maailmassa, jossa herkkyyttä on opetettu piilottamaan. On opittu olemaan tunteilematta liikaa, vähentämään liiallista syvällisyyttä tai herkkyyttä. Vähitellen moni on alkanut luonnostaan rakentamaan itsensä ympärille näkymätöntä panssaria, jonka tarkoitus on vain auttaa jaksamaan ympäristön vaatimusten keskellä. Silti sama panssari alkaa ajan myötä myös etäännyttämään omasta kehosta, intuitiosta ja sisäisestä säteilystä. Todellisuudessa herkkyys…
-

Herkkyys naisessa ei ole heikkoutta – vaan sisäinen vahvuus
Moni nainen on kuullut tavalla tai toisella koko elämänsä ajan ettei kaikkea saa ottaa niin tunteella. Se voi tulla kevyenä vitsinä tai oikeana kunnon kritiikkinä ympäriltä. Jopa paljon puhuvan huokauksena, kun itkee liikuttuneena elokuvissa. Tai kun huomauttaa ilmapiirin muuttuvan huoneessa, vaikka kukaan ei ole sanonut mitään. Jossain kohtaa kuitenkin sitä alkaa uskoa ympärillä olevia, että…
-

Mitä tapahtuu, kun nainen lopettaa jatkuvan itsensä tarkkailemisen
Kun nainen tarkkailee ja analysoi itseään sekä toimintaansa koko ajan, hän satuttaa itseään tavalla, mikä ei näy ulospäin muille. Muut eivät näe sisäistä painetta, eikä jatkuvia itsekriittisiä ajatuksia. Ulospäin hänen maltillinen sekä kontrolloitu käytös voi näyttää hyvinkin kypsältä ja järkevältä, vaikka sisällä on käynnissä mielen luomaa draamaa. Tällöin tuntuu kuin oma olemus olisi tekstiä, josta…
-

Mitä tapahtuu, kun nainen lopettaa jatkuvan suorittamisen
Monelle naiselle asioiden väkisten läpi vieminen ja omien rajojen ohittaminen ei ole vain tapa toimia – se on osa identiteettiä. Usein jo lapsuudessa opittua selviytymistä, jolla elämässä pärjätään. Jatkuva suorittaminen voi usein näyttää ulospäin vahvuudelta. Nainen hoitaa, jaksaa, suorittaa, suunnittelee ja kantaa vastuun. Hän on luotettava eikä jätä asioita kesken. Hän on myös se, joka…
-

Mitä tapahtuu, kun lakkaat korjaamasta itseäsi
Monelle naiselle itsensä hyväksyminen tuntuu vaikealta, koska olemme oppineet tarkastelemaan itseämme jatkuvasti kehitettävänä projektina. Tämän takia moni meistä elää huomaamattaan elämää, jossa jokin tuntuu aina olevan kesken. Kehossa, mielessä tai olemisessa on jatkuva muokkaus meneillään. Pitäisi olla rauhallisempi, energisempi, paremmassa tasapainossa, vähemmän herkkä tai enemmän kurinalainen. Jossain syvällä elää ajatus, että sitten kun olen valmis,…
-

Kun keho hidastaa, mutta mieli vaatii lisää
Moni nainen elää ristiriidassa, jota on vaikea pukea sanoiksi. Keho pyytää hidastamaan, lepäämään ja olemaan vähemmän suorittamassa, mutta mieli vaatii jatkamaan, tekemään ja ylittämään itsensä yhä uudelleen. Tämä sisäinen ristiveto ei synny sattumalta. Se on seurausta vuosien aikana opitusta tavasta suhtautua itseensä, omaan arvoonsa ja siihen, millä rauha ja hyväksyntä ajatellaan ansaittavan. Kun keho hidastaa,…
-

Miksi itsekurin lisääminen ei tuo rauhaa naiselle
Moni nainen uskoo pitkään, että rauha löytyy, kunhan vain yrittää vähän enemmän. Kunhan on kurinalaisempi, järjestelmällisempi, vahvempi ja johdonmukaisempi. Kunhan saa itsensä pysymään ruodussa. Tämä ajatus on syvälle juurtunut kulttuuriin, jossa itsekuria pidetään hyveenä ja kontrollia ratkaisuna lähes kaikkeen. Silti moni nainen huomaa vuosien mittaan, ettei lisääntynyt itsekurikaan tuo sitä rauhaa, jota on etsinyt. Päinvastoin.…
-

Perimenopaussi ja kehon painon muuttuminen ilman laihdutuspuhetta
Moni nainen huomaa perimenopaussin aikana jotain hämmentävää: keho alkaa muuttua, vaikka elämäntavat eivät olisi muuttuneet lainkaan. Vaaka saattaa näyttää uusia lukemia, vaatteet kiristävät eri kohdista kuin ennen ja kehon muoto tuntuu erilaiselta. Ja usein ensimmäinen ajatus on hyvin inhimillinen: teenkö jotain väärin?Todellisuudessa kyse ei useimmiten ole vääristä valinnoista tai kurinalaisuuden puutteesta. Kyse on kehon luonnollisesta…

