Tämän polun päästä et löydä uutta versiota itsestäsi
Tälle matkalle lähtiessäsi ehkä ajattelit, että jossakin sen päässä odottaisi hieman toisenlainen nainen. Tasapainoisempi, vahvempi ja rohkeampi. Sellainen, joka tuntee rajansa, kuuntelee kehoaan, ymmärtää tunteitaan ja tietää aina, mitä tarvitsee. Nainen, joka ei enää epäile itseään, eksy vanhoihin tapoihinsa tai unohda omaa ääntään muiden keskellä ja on jopa hieman säteilevämpi versio itsestään.
Mutta mitä pidemmälle olet kulkenut kanssani, sitä selvemmäksi on ehkä tullut, ettei tämän polun tarkoitus ollutkaan rakentaa täysin uudenlaista naista, vaan kaiken tarkoitus oli auttaa näkemään ja tunnistamaan se nainen, joka olet aina ollut. Ennen kuin opit peittämään osia itsestäsi ympäristön sanelemana.
Matkan varrella on opeteltu kuulemaan omaa kehoa sen sijaan, että vaatisi sitä jatkuvasti mukautumaan ympäristön mukaan. On pysähdytty tunteiden äärelle ja alettu nähdä, etteivät ne tee sinusta hankalaa tai liian herkkää. On myös tutustuttu omaan energiaan, tarpeisiin ja rajoihin. Ja vähitellen on huomattu myös se, kuinka paljon elämä muuttuu, kun ei enää rakenna kaikkia valintoja sen ympärille, mitä muut sinulta odottavat.
Silti ei tullut valmista. Eikä pitänytkään tulla. Tulet edelleen olemaan nainen, joka välillä väsyy ja saattaa sanoa kyllä, vaikka olisi halunnut sanoa ei. Voit edelleen myös huomata olevasi taas suorittamassa, miellyttämässä tai yrittämässä pärjätä vähän liian pitkään yli omien rajojen.
Tulee myös päiviä, jolloin voit tuntea olevasi vahvasti omassa voimassa ja päiviä, kun haluat vain vetää peiton korviin ja olla hetken rauhassa koko maailmalta. Olet kuitenkin koko ajan vahvemmin läsnäoleva arjen jumalatar, omassa uniikissa olemuksessasi.
Sillä oma voima ei tarkoita sitä, ettet enää koskaan lipsuisi voimastasi ja unohtaisi itseäsi välillä hetkeksi. Oman voimasi löytymisen jälkeen alat löytämään takaisin yhteyteen itsesi kanssa aina helpommin eksyessäsi polulta.
Oma voima ei ole tunne, joka pysyy koko ajan
Olisi ihanaa ajatella, että kun yhteys itseen kerran löytyy, se pysyy siitä lähtien samanlaisena. Että jonakin aamuna herää ja on vihdoin saavuttanut sen pisteen, jossa tuntee itsensä, pitää rajansa, kuuntelee kehoaan ja kulkee päivästä toiseen rauhallisesti omassa voimassaan.
Mutta elämä ei toimi niin. Eikä naisen kehokaan toimi niin. Energia vaihtelee, hormonit vaihtelevat ja elämäntilanteet muuttuvat. Joskus nukkuu hyvin ja maailma tuntuu olevan mahdollisuuksia täynnä. Toisena päivänä pienikin vastoinkäyminen voi tuntua valtavalta. Välillä kaipaa ihmisiä ympärilleen ja välillä taas hiljaisuutta. Joskus tietää täsmälleen, mitä haluaa, ja toisinaan tarvitsee aikaa kuullakseen edes omat ajatukset kaiken muun keskeltä.
Omassa voimassa eläminen ei tarkoita näiden vaihteluiden poistamista, vaan sitä, ettei tarvitse enää tulkita jokaista vaikeampaa päivää merkiksi siitä, että on tehnyt jotakin väärin.
Jos huomaa taas suorittavansa, miellyttävänsä, ylittävänsä omat rajansa tai epäilevänsä itseään, kaikki oppima ei ole kadonnut, eikä ole palannut lähtöpisteeseensä tai menettänyt omaa voimaansa jälleen. Tärkein muutos näkyy siinä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun tämän kaiken huomaa.
Ennen olisi ehkä vain jatkanut miettimättä asiaa sen syvällisemmin, mutta nyt osaa jo pysähtyä. Hetkinen. Mitä minulle kuuluu? Milloin aloin taas vaatia itseltäni näin paljon? Mitä minä oikeastaan tarvitsen juuri nyt? Ja juuri siinä hetkessä tapahtuu jotakin valtavan merkittävää. Sitä palaa takaisin itsensä puolelle.
Oma voima ei olekaan sitä, että pysyy aina yhteydessä itseensä. Se on luottamusta siihen, että osaa palata takaisin, kun huomaa eksyneensä. Siksi ei tarvitse tavoitella pysyvää täydellistä tasapainoa, vaan tarvitsee vain opetella tunnistamaan yhä paremmin ne hetket, kun tuntee olevansa kotona itsessään.
Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea oppimaasi joka päivä
Hyvinvoinnissakin on olemassa sudenkuoppa, joka kannattaa huomioida. Sillä jopa hyvinvoinnista voi tulla vain uusi tapa suorittaa arkea. Ensin opetellaan kuuntelemaan itseä, ja sitten saattaakin huomata rakentaneensa vain uuden listan asioista, joita pitäisi tehdä arjessa ollakseen hyvinvoiva. Pitäisi nukkua tarpeeksi, syödä hyvin, liikkua sopivasti, meditoida, seurata kiertoa, rauhoittaa hermostoa, pitää rajat, kirjoittaa ajatuksia ylös ja muistaa vielä palautuakin oikein.
Tällöin yhteydestä itseen on tullutkin jälleen vain yksi asia, jossa voi epäonnistua ja soimata itseään. Mutta kaikki tämän polun aikana löytämäsi työkalut ovat olemassa tätäkin tilannetta varten. Sillä sinä et ole olemassa suorittaaksesi niitä.
Jonakin päivänä itsestä huolehtiminen voi tarkoittaa liikettä ja tekemistä. Tällöin keho pursuaa energiaa ja haluat käyttää sitä. Toisena päivänä sama keho voi pyytää lepoa. Joskus tarvitsee omaa rauhaa, toisinaan juuri ystävän seura, nauru ja pitkät keskustelut ovat sitä, mikä palauttaa oman itsen äärelle parhaiten siinä hetkessä.
Joskus oman voiman seuraaminen tarkoittaa, että sanoo ei. Jonain päivänä taas sanoo vihdoin kyllä jollekin, mitä on halunnut pitkään. Se voi olla rajan vetämistä, mutta yhtä hyvin se voi olla uuden oven avaamista. Lepäämistä, mutta myös kunnianhimoa toteuttaa unelmiaan. Hiljaisuutta ja yksinoloa. Tai musiikkia liian kovalla ja tanssimista keskellä keittiötä vain siksi, että keho tuntuu pursuavan energiaa.
Sinun ei tarvitse tehdä joka päivä kaikkea sitä, minkä tiedät tekevän sinulle hyvää.
Tarvitsee opetella kysymään: Mitä minä tarvitsen juuri tänään? Ja joskus vastaus on jotain aivan muuta kuin eilen. Siinä ei ole ristiriitaa. Se on täysin luonnollista ja kuuluu naisen elämään.
Ja juuri tästä alkaa arjen Jumalatar eniten näkyä: ei täydellisestä aamurutiinista eikä elämästä, joka pysyy aina tasapainossa, vaan pienestä uskollisuudesta sille naiselle, joka olet juurikin tänään. Sillä itsensä kuunteleminen ei tarkoita, että vastauksen pitäisi aina olla sama, vaan että uskaltaa kuunnella vastauksen uudelleen joka päivä.
💞 Vahvasti aiheeseen liittyvää: Itsensä hyväksyminen – kun et enää pienennä itseäsi muiden vuoksi
Pienet valinnat rakentavat uuden tavan elää
Omaan voimaan kasvaminen ei yleensä näytä ulospäin kovin dramaattiselta. Se ei tarkoita heti työpaikan irtisanomista, kokonaan uuden elämän aloittamista tai suuria päätöksiä, joiden jälkeen kaikki muuttuu kerralla. Paljon useammin se näkyy niin pienissä tilanteissa, ettei kukaan muu välttämättä edes huomaa sitä.
Joku pyytää jotakin ja sen sijaan, että vastaisi automaattisesti kyllä, pysähtyykin hetkeksi miettimään vastausta. Huomaa olevansa väsynyt eikä tällä kertaa yritäkään puhua itseään siitä yli jatkaakseen tekemistä. Jokin keskustelu jättää oudon tunteen ja sen sijaan, että sanoisi itselle olevansa liian herkkä, pysähtyy miettimään, mitä tunne yrittää oikeasti kertoa. Tai huomaa innostuvansa jostakin ja antaa itsensä tällä kertaa innostua kokonaan sen sijaan, että ensimmäiseksi luettelisi kaikki syyt, miksi idea ei kuitenkaan voisi onnistua.
Oma voima näkyykin juuri arjen pienissä hetkissä ja valinnoissa. Ja juuri niissä elämä voi todella alkaa muuttua. Jokainen kerta, kun pysähtyy kuulemaan itseään ennen kuin toimii vanhasta tottumuksesta, vahvistaa omaa sisäistä yhteyttään. Jokainen kerta, kun ottaa oman tarpeen vakavasti, kertoo samalla itselleen, että sillä on merkitystä. Jokainen raja, jonka uskaltaa pitää, ja jokainen asia, jota uskaltaa haluta, rakentavat vähitellen uudenlaista luottamusta itseen.
Oma voima rakentuu sadoista pienistä hetkistä, joissa lakkaa hylkäämästä itsensä. Ja juuri siksi muutos voi olla vaikea nähdä silloin, kun olet itse sen keskellä. Et välttämättä huomaa päivää, jolloin sinusta tuli rohkeampi. Mutta jonakin päivänä huomaat sanoneesi asian ääneen, jonka olisit ennen niellyt.
Tai et huomaa hetkeä, jolloin rajasi vahvistuivat. Mutta yhtäkkiä jokin, minkä ennen hyväksyit, ei enää tunnukaan mahdolliselta. Etkä ehkä tiedä, milloin aloit luottamaan itseesi enemmän. Huomaat kuitenkin kysyväsi muiden mielipidettä harvemmin ja uskallat luottaa omaasi.
Siinä arjen Jumalatar alkaa todella olla näkyvä, kun on yhä useammin omalla puolellaan myös niissä pienissä hetkissä, joita kukaan muu ei näe.
💞 Aiheeseen vahvasti liittyvää: Kun alat asettamaan rajoja – miksi se tuntuu aluksi pahalta
Sinun elämäsi saa muuttua sinun mukanasi
Kun yhteys itseen vahvistuu, joskus käy niin, etteivät kaikki vanhat asiat enää sovi itselle samalla tavalla kuin ennen. Se voi aluksi tuntua hämmentävältä. Ehkä tavoite, jonka saavuttamista on pitänyt vuosia tärkeänä, ei enää herätäkään samaa innostuksen tunnetta. Jokin ihmissuhde alkaa tuntua erilaiselta. Työ, elämäntapa tai rooli, johon on rakentanut suuren osan identiteettiään, ei ehkä enää tunnu aivan omalta.
Ja samaan aikaan jokin toinen asia voi alkaa kutsua. Vanha unelma, jonka joskus hautasi epärealistisena tai uusi kiinnostuksenkohde. Toisenlainen tapa tehdä työtä. Tarve rauhallisemmalle elämälle – tai ehkä päinvastoin halu astua vihdoin enemmän näkyviin ja kokeilla, mihin kaikkeen pystyy.
Kun nainen muuttuu sisältäpäin, on luonnollista, että myös hänen suhteensa ulkoiseen elämäänsä muuttuu. Kaikkea ei tarvitse heti laittaa uusiksi. Joskus riittää, että antaa itselleen luvan huomata: tämä ei tunnu enää samalta.
Omassa voimassaan eläminen ei tarkoita sitä, että jokainen epämukava tunne vaatisi suuren elämänmuutoksen. Joskus tarvitsee yksinkertaisesti lepoa, joskus uuden näkökulman ja joskus aikaa itselle. Mutta joskus jokin vahva tunne palaa yhä uudelleen, vaikka kuinka yrittäisi selittää sitä pois. Silloin sitä voi olla hyvä kuunnella.
Sinun ei tarvitse pysyä uskollisena elämälle, jonka rakensit silloin, kun et vielä tuntenut itseäsi kovin hyvin. Saat muuttaa mieltäsi. Saat kasvaa ulos asioista, jotka joskus olivat sinulle oikeita. Saat myös huomata haluavasi enemmän – tai vähemmän. Saat rakentaa elämäsi uudelleen pieninä paloina ilman, että vanhat valintasi olivat sen vuoksi virheitä. Ne kuuluivat sille naiselle ja siihen elämäntilanteeseen, jossa olit silloin.
Nyt tiedät itsestäsi ehkä jotain enemmän. Ja yksi oman voiman kauneimmista puolista on juuri tämä: ei tarvitse tietää etukäteen, millaiseksi elämä vielä muodostuu. Riittää, että uskaltaa antaa sen muuttua mukana.
Joskus palaaminen itseen vie myös varjoihin
Itsensä löytäminen kuulostaa kauniilta. Ja sitä se voikin olla. Mutta aina se ei tunnu pelkältä valolta.
Kun alkaa kuulla itseään selvemmin, saattaa esille nousta myös asioita, jotka ovat olleet pitkään taka-alalla. Tunteita, joille ei aikaisemmin ollut tilaa. Kokemuksia, joita on vähätellyt tiedostamattaan. Vanhoja uskomuksia siitä, millainen täytyy olla saadakseen rakkautta, hyväksyntää tai turvaa.
Joskus alkaa nähdä myös menneisyytensä uudella tavalla. Ehkä ymmärtää, miksi oppi miellyttämään. Tai miksi muiden tunnetilojen lukemisesta tuli niin tärkeää. Miksi lepääminen tuntuu vaikealta, näkyminen pelottavalta tai rajojen vetäminen edelleen joskus nostaa syyllisyyden pintaan. Ja joskus taas vastaan tulee asioita, joita ei voi ratkaista pelkästään päättämällä ajatella toisin.
Meillä kaikilla on oma historiamme. Kokemuksia, jotka ovat jättäneet jälkiä siihen, miten rakastamme, suojaamme itseämme, luotamme ja olemme yhteydessä toisiin ihmisiin. Joillekin nuo jäljet ovat pieniä. Toisille ne ovat hyvinkin syviä. Niiden olemassaolo ei silti tarkoita, että olisi epäonnistunut matkallaan. Ehkä päinvastoin.
Joskus vasta vahvempi yhteys itseen tekee mahdolliseksi nähdä sen, minkä äärelle ei aikaisemmin ollut turvallista pysähtyä. Silloin oma voima ei tarkoita sitä, että pitäisi kaivaa jokainen haava esiin tai selvitä siitä yksin. Jos jokin menneessä alkaa avautua suurempana kuin pystyy itse kantamaan, voimaa voi olla myös tuen hakeminen ja sen hyväksyminen, ettei kaikkea tarvitse käsitellä yksin.
Mutta sinun ei myöskään tarvitse pelätä sitä, että varjojen löytyminen veisi kaiken sen valon, jonka olet löytänyt. Valoon palaaminen ei tarkoita sitä, ettei varjoja enää olisi. Joskus oma valo antaa vasta turvallisuuden katsoa niitä. Ja siellä varjoissakin on osia, jotka eivät tarvitse enää korjaamista, vaan pelkästään nähdyksi tulemista.
Ja jonakin päivänä tulet huomaamaan, etteivät valo ja varjo olekaan toistensa vastakohtia. Ne kuuluvat yhteen. Samaan elämäntarinaan ja samaan arjen jumalattareen.
Elämä saa myös tuntua hyvältä
Koko elämää ei tarvitse käyttää itsensä kehittämiseen. Ja se voi olla yllättävän helppo unohtaa. Kun oppii tarkastelemaan itseään, aina löytyy jotakin korjattavaa lisää. Seuraava uskomus purettavaksi, toimintamalli ymmärrettäväksi, haava hoidettavaksi ja seuraava tapa voida vielä hieman paremmin. Itsensä löytämisestäkin voi tulla loputon projekti.
Mutta kuitenkin olemme kaikki ihmisiä, joilla on elämä elettävänä. Ja elämässä saa olla paljon sellaista, jolla ei ole mitään tekemistä itsensä kehittämisen kanssa, vaikka nämä asiat voivat kyllä olla seurausta siitä, kun antaa itselleen vihdoin luvan vapautua.
Saa nauraa niin paljon, että vatsaan sattuu. Tanssia villisti siivotessa ilman, että siitä tulee kehollisen vapautumisen harjoitus. Tai syödä jotakin vain siksi, että se maistuu ihanalta. Pukeutua kauniisti ilman erityistä syytä ja katsoa huonoa sarjaa. Rakastua, flirttailla, haaveilla ja nukkua pitkään. Innostua jostakin täysin epäkäytännöllisestä ja käyttää aikaa asioihin, joista ei synny mitään mitattavaa hyötyä. Saa myös olla onnellinen ilman, että alkaa heti miettiä, kuinka voisi optimoida onnellisuutensa.
Elämä ei ole kokoaikaista itsensä parantamista. Sitä kuuluu myös saada elää. Ehkä kaiken tämän työn tarkoitus on lopulta juuri se. Ei tulla täydellisemmäksi ihmiseksi. Vaan vapauttaa enemmän tilaa elämälle. Tilaa nautinnolle, uteliaisuudelle, rakkaudelle, leikille, kunnianhimolle, rauhalle ja kaikille niille tavallisille hetkille, joista kokonainen elämä lopulta rakentuu.
Arjen Jumalatar ei istu jatkuvasti kynttilänvalossa täydellisessä yhteydessä korkeimpaan itseensä. Joskus hänellä on sotkuinen koti, kamala tukkapäivä ja liian monta asiaa kesken. Ja silti hän voi pysähtyä hetkeksi keskelle kaikkea tätä ja ajatella: Tämäkin on minun elämäni. Ja minä saan nauttia siitä.
👑 Vahvasti aiheeseen liittyvää: Mitä tapahtuu, kun nainen lopettaa jatkuvan itsensä tarkkailemisen
Et enää tarvitse lupaa olla se nainen, joka olet
Saatat olla käyttänyt suuren osan elämästäsi miettien muiden mielipiteitä ja kysyen lupaa asioihin, joihin et koskaan oikeastaan olisi tarvinnut sitä. Saanko olla näin herkkä? Saanko tarvita enemmän lepoa kuin joku toinen? Saanko sanoa ei, vaikka toinen pettyisi? Saanko haluta enemmän tai muuttaa mieleni? Saanko tehdä tämän ja olla näkyvä? Saanko olla tällainen?
Joskus lupaa asioihin kysytään jopa ääneen, mutta useimmiten se luetaan hiljaa omassa mielessä muiden reaktioista. Katseesta, äänensävystä ja hyväksynnästä. Siitä, kuinka helppo muiden on olla valintojesi kanssa. Sitä saattaa huomata tekevänsä päätöksen ja katsovansa heti ympärilleen nähdäkseen, onko se muiden mielestä oikea. Tai tuntevansa jotakin vahvasti, mutta epäilevänsä kokemustaan heti, jos joku toinen näkee tilanteen eri tavalla.
Omaan voimaan palaaminen ei tarkoita sitä, ettet enää välittäisi muiden mielipiteistä. Me olemme ihmisiä. Me tarvitsemme toisiamme. Joskus toinen näkee jotakin, mitä emme itse näe, ja viisas nainen osaa myös kuunnella.
Mutta kuunteleminen on eri asia kuin oman elämänsä luovuttaminen muiden arvioitavaksi.
Vähitellen oma ääni alkaa saada enemmän painoarvoa arjessa. Silloin ei enää tarvitse useita muita ihmisiä vakuuttamaan, että omat rajat on oikeutettu ennen kuin uskaltaa pitää ne. Eikä tarvitse selittää jokaista omaa päätöstä tai tarvetta niin perusteellisesti, ettei kukaan varmasti voisi loukkaantua. Tai ei enää muuta itseään ja toimintaansa yhtä nopeasti silloin, kun joku ei ymmärrä.
Jokin sisällä alkaa sanoa: Minä tunnen itseni tarpeeksi hyvin voidakseni luottaa siihen, että saan olla myös oman elämäni tärkein kuuntelija ja ymmärtäjä. Ja juuri silloin voi tapahtua koko tämän matkan suurimmista muutoksista.
Et enää kysy jatkuvasti, saatko olla se nainen, joka olet. Uskallat olla hän.
👑 Aiheeseen vahvasti liittyvää: Sisäinen säteily – miksi se ei synny tekemällä enemmän
Ei ole vain yhtä tapaa olla nainen
Ja ehkä tämä täytyy sanoa vielä ennen kuin polkumme päättyy. Arjen jumalattarella ei ole yhtä oikeaa muotoa. Hän ei ole aina pehmeä ja rauhallinen. Eikä pukeudu tietyllä tavalla, elä tietynlaista elämää tai tavoittele samoja asioita kuin joku toinen nainen.
Yksi nainen löytää voimansa hiljaisuudesta. Toinen löytää sen seisoessaan lavalla satojen ihmisten edessä. Yksi rakentaa yritystä, toinen kotia. Yksi haluaa suuren perheen, toinen ei lapsia lainkaan. Joku kaipaa rinnalleen kumppanin ja toinen huomaa olevansa juuri nyt onnellisimmillaan yksin. Yksi rakastaa korkokenkiä ja punaista huulipunaa. Toinen kulkee metsässä villasukissa. Ja joku on aivan yhtä luonteva molemmissa.
Oma voima ei synny siitä, kuinka hyvin onnistuu näyttämään ulospäin joltain idealta naisellisuudesta. Se syntyy siitä, että elämä alkaa tuntua enemmän juuri omalta elämältä. Sinun ei tarvitse muuttua pehmeämmäksi, rohkeammaksi, seksikkäämmäksi, henkisemmäksi, hillitymmäksi tai voimakkaammaksi ansaitaksesi paikkasi täällä.
Saat olla ristiriitainen. Saat olla nainen, joka rakastaa rauhaa ja kaipaa välillä juhlia aamuyöhön. Voit olla herkkä ja suorasukainen. Hoitava ja kunnianhimoinen. Vahva ja tarvitseva. Viisas ja välillä täysin hukassa.
Sinun ei tarvitse puristaa itseäsi enää edes arjen jumalattaren muottiin. Sillä tämän polun tarkoitus ei koskaan ollut kertoa, millainen naisen pitäisi olla. Sen tarkoitus oli auttaa sinua kuulemaan, millainen sinä olet.
Ja sitten… tämä ei ole loppu
Olemme kulkeneet pitkän matkan. On pysähdytty kehon äärelle ja opeteltu kuulemaan sen viestejä hieman aikaisemmin kuin ennen. On mietitty tunteita ja ehkä ymmärretty, etteivät ne ole heikkouksia, joita pitäisi saada pois, vaan osa sisäistä maailmaa.
On tutustuttu omaan herkkyyteen ja siihen energiaan, jolla kulkee maailmassa. On harjoiteltu omia rajoja ja katsottu ihmissuhteita uudesta näkökulmasta, sekä opeteltu, ettei yhteys toiseen saa tarkoittaa yhteyden menettämistä itseensä. Ja ehkä jossakin tämän kaiken keskellä olet huomannut ettet olekaan matkannut koko tätä matkaa tullaksesi joksikin uudeksi, vaan olet tehnyt matkaa takaisin itseesi.
Siksi minulla ei ole sinulle enää seuraavaa askelta, eikä uutta harjoitusta. Ei uusia asioita, joita pitäisi oppia. Tai seuraavaa versiota itsestäsi, jota sinun pitäisi alkaa tavoitella. Seuraava askel on yksin sinun.
Ehkä se on jokin suuri päätös, jota olet pitkään miettinyt tai unelma, jolle annat ensimmäistä kertaa vähän enemmän tilaa. Ehkä se on jokin varjo, jonka äärelle olet viimein valmis pysähtymään. Tai ehkä se ei edes ole mitään suurta. Ehkä seuraava askel on aivan tavallinen huominen.
Aamu, jolloin heräätkin väsyneenä. Päätät hyväksyä sen ja olla vaatimatta itseltäsi enempää kuin tänään pystyt antamaan. Askeleesi voi olla tavallinen iltapäivä, jolloin huomaat nauravasi vapautuneemmin. Tai hetki, jolloin sanot ei tai toinen, jolloin uskallat sanoa isosti kyllä. Se voi myös olla päivä, jolloin unohdat kaiken oppimasi ja huomaat illalla tarvitsevasi vain tien takaisin itsesi luo. Ja tällöin tiedät, että sinulla on siihen työkaluja olemassa.
Sillä arjen jumalatar lopulta elää juurikin arjessa. Ei täydellisissä rituaaleissa, eikä jatkuvassa tasapainossa. Eikä naisessa, joka on vihdoin saanut kaiken itsestään korjattua. Vaan tavallisessa elämässä. Sinun elämässäsi. Arjen Jumalattaressa sinussa. Siinä naisessa, joka välillä eksyy ja palaa takaisin. Joka kuuntelee itseään hieman useammin kuin ennen ja uskaltaa levätä ja haluta intohimoisesti asioita. Naisessa, joka tuntee syvästi, rakastaa, muuttuu, kasvaa ja joskus kompuroi matkalla.
Arjen jumalatar on myös nainen, joka ei aina säteile – mutta joka ei enää ajattele pimeämmän päivän tarkoittavan, että hänen valonsa olisi kadonnut. Sinun ei tarvitse enää etsiä arjen jumalatarta jostakin itsesi ulkopuolelta, sillä hän ei odota sinua siellä.
Arjen jumalatar on ollut mukana jokaisella askeleella. Sinussa. Siinä naisessa, jota olet tämän matkan aikana opetellut kuulemaan ja jonka tarpeilla on merkitystä. Siinä naisessa, jonka ei tarvitse enää pyytää anteeksi herkkyyttään, voimaansa, rajojaan, unelmiaan tai tapaansa olla olemassa.
Jumalatar-polun tarkoitus ei ollut rakentaa sinuun säteilyä, jota sinussa ei aikaisemmin ollut. Sen tarkoitus oli auttaa sinua vapauttamaan se sisältäsi. Arjen jumalatar ei ole nainen, joksi sinun täytyy tulla. Hän on nainen, jota sinun ei tarvitse enää piilottaa.
Tämä oli viimeinen askel yhteisellä polullamme kohti sisäistä säteilyä ja arjen jumalatarta, joka löytyy jokaisesta naisesta. Jos löysit polun vasta nyt, löydät kaikki askeleet täältä: