Avainsana: progesteronin lasku
-

Esivaihdevuosien oireet – kun keho muuttuu
Naisen elämässä tulee vastaan se hetki, jolloin alkaa aavistamaan, että jokin on kehossa muuttumassa. Kuukautiskierto alkaa käyttäytyä arvaamattomammin ja uni ei ole enää samanlaista. Mieliala saattaa myös heilahdella ilman selkeää syytä ja kehon reaktiot tuntuvat voimakkaammilta kuin ennen. Ja usein ensimmäinen ajatus ei ole, että tämä on nyt sitä esivaihdevuosien oireilua, vaan yleensä herää ajatus,…
-

Esivaihdevuodet – miksi siitä ei puhuta tarpeeksi?
Naisen elämässä tulee väistämättä eteen vaihe, josta kuulee jo jonkin verran yleisestikin kuiskittavan, mutta harvoin siitä vieläkään puhutaan kunnolla ääneen. Kyseessä ei ole vielä varsinaiset vaihdevuodet, vaan outo välitila, jossa keho alkaa muuttua, mutta kunnon määritelmät sille puuttuvat. Kyseessä on perimenopaussi eli esivaihdevuodet. Moni nainen elää sen läpi tietämättä, mitä hänelle oikeastaan tapahtuu. Silloin ajattelee…
