Itsensä hyväksyminen – kun et enää pienennä itseäsi muiden vuoksi

Herkkä nainen punaisessa mekossa makaa lautalla lumpeiden keskellä - itsensä hyväksyminen, maskaaminen ja oman aitouden löytäminen

Moni nainen on oppinut pienentämään itseään muiden läsnäollessa niin huomaamatta, että siitä on tullut tavallinen tapa elää. Pienentäminen ei tarkoita sitä, kuinka hiljainen, äänekäs tai näkyvä on ulospäin. Se tarkoittaa oman aidon sisäisen olemuksen, tarpeiden ja äänen peittämistä, jotta mahtuisi ympäristön odotuksiin.

Silloin saattaa vähätellä omia onnistumisiaan, jättää mielipiteen sanomatta tai vähätellä omia unelmiaan ennen kuin kukaan muu ehtii tehdä niin. Saattaa myös pyytää anteeksi asioita, joista ei tarvitsisi pyytää anteeksi, tai miettii jatkuvasti, onko ollut liikaa vai liian vähän.

Usein tämä tapahtuu niin vähitellen, ettei siihen enää itse kiinnitä edes huomiota. Sitä oppii tarkkailemaan itseään, mukautumaan ympäristöön ja huolehtimaan siitä, että muiden on hyvä olla. Samalla oma sisäinen ääni alkaa hiljentyä, koska on lopulta tottunut kuuntelemaan kaikkia muita ennen itseään.

Itsensä alitajuinen pienentäminen on yleensä opittu selviytymiskeino ympäristössä, joka tuntuu jollain tapaa tuomitsevalta ja omaa aitoutta on joutunut varomaan. Silloin syntyy tapa tulla hyväksytyksi, välttää ristiriitoja tai suojella itseään tilanteissa, joissa ei ole turvallista olla aidosti sitä mitä on.

Mutta jossain vaiheessa moni huomaa väsyvänsä siihen, koska ei enää halua olla vähemmän kuin on. Silloin alkaa kaivata vapautta puhua avoimemmin, näyttää vahvuutensa ilman häpeää ja olla piilottamatta niitä puolia itsestään, jotka tekevät itsestä juuri sen ihmisen, joka on.

Ja juuri siitä alkaa muutos: oivalluksesta, että saa antaa tilaa sille naiselle, joka on ollut todellisuudessa koko ajan.


Mitä itsensä pienentäminen eli maskaus oikeastaan tarkoittaa?

Maskauksessa ihminen peittää tai vaimentaa omia piirteitään, tarpeitaan ja luontaisia reaktioitaan sopeutuakseen ympäristöön. Tällöin omasta aidosta itsestä joutuu jättämään jotakin piiloon tullakseen hyväksytyksi tai kokeakseen olonsa turvalliseksi. Se voi tapahtua tietoisesti tai niin automaattisesti, ettei sitä enää itse huomaa.

Maskaava ihminen voi näyttää ulospäin sosiaaliselta, itsevarmalta, riehakkaalta ja jopa äänekkäältä. Silti tämän kaiken alle voi peittyä tarve hiljaisuuteen, lepoon tai aivan toisenlaiseen tapaan olla muiden kanssa. Toinen taas oppii vaikenemaan, piilottamaan innostuksensa tai tekemään itsestään mahdollisimman huomaamattoman.

Ulkoinen käytös voi näyttää vastakkaiselta, mutta sisäinen kokemus on sama: omalle aidolle itselle jää vähemmän tilaa. Erityisesti hermostollisesti hyvin herkkä ihminen oppii tarkkailemaan ympäristöään jatkuvasti, koska on monesti kokenut olevansa jollain tavalla liikaa muille.

Joskus itsensä pienentäminen näkyy siinä, että vähättelee omia onnistumisiaan. Kun joku kehuu, kiirehtii selittämään, ettei se ollut mitään erityistä tai onnistuminen oli vain sattumaa. Joskus taas ei uskalla kertoa unelmistaan ääneen, koska pelkää muiden pitävän niitä liian suurina tai epärealistisina.

Toisinaan maskaaminen on vieläkin hienovaraisempaa. Sitä saattaa tarkkailla jatkuvasti omaa käytöstään ja miettiä, onko ollut liian äänekäs, herkkä, innostunut tai vienyt liikaa tilaa. Sen sijaan, että kysyisi, tuntuiko tilanne itsestä hyvältä, alkaa pohtia, mitä muut mahtoivat itsestä ajatella.

Vähitellen tästä voi tulla tapa, jolloin omaa persoonaa aletaan muokata ympäristön odotusten mukaan pala palalta, kunnes on vaikea sanoa, missä kohtaa mukautuminen loppuu ja oma aitous alkaa.

Mutta aitona oleminen tarkoittaa sitä, ettei tarvitse enää jatkuvasti muokata itseään tullakseen hyväksytyksi.

Aiheesta syvemmin: Mitä tapahtuu, kun nainen lopettaa jatkuvan itsensä tarkkailemisen?


Miksi opimme tekemään niin?

Useimmiten todellisen itsen peittäminen tapahtuu vähitellen elämän varrella ja yleensä sen juuret löytyvät lapsuudesta. Opimme tarkkailemaan ympäristöämme jo lapsesta saakka ja huomaamaan, millaisesta käytöksestä saamme hyväksyntää, kehuja tai turvaa.

Opimme myös tarvittaessa olemaan kilttejä, jotta välttäisimme ristiriitoja ja samalla saatoimme myös huomata, että oma herkkyys ymmärrettiin väärin tai vahva mielipide sai näyttämään hankalalta. Tällöin voi olla tottunut kantamaan vastuuta muiden tunteista tai huolehtimaan siitä, että ympärillä säilyisi hyvä ilmapiiri.

Siksi opimme piilottamaan niitä puolia itsestämme, jotka ovat joskus herättäneet arvostelua, hämmennystä tai torjutuksi tulemisen pelkoa. Ja vuosien myötä tällaisista tavoista voi tulla niin luonnollisia, ettei niitä enää edes kyseenalaista.

Myös yhteiskunta välittää meille monenlaisia odotuksia. Naisen toivotaan usein olevan samaan aikaan lämmin mutta ei liian tunteellinen, vahva mutta ei liian näkyvä, itsevarma mutta ei liian itsevarma. Näiden ristiriitaisten viestien keskellä moni nainen oppii pienentämään itseään huomaamattaan, jotta mahtuisi mahdollisimman hyvin muiden odotuksiin.

Myös monelle erityisherkälle tai neuroepätyypilliselle ihmiselle tämä on tuttu kokemus: omia piirteitä, tapaa kommunikoida tai tarvetta säädellä kuormitusta ei ole ymmärretty tai hyväksytty. Tällöin maskaaminen on selviytymiskeino, jotta sopisi paremmin yhteiskunnan asettamiin sosiaalisiin raameihin.

Silloin oppii tarkkailemaan, mitä itsestään voi näyttää ja mitä täytyy peittää. Kyse ei ole siitä, että aidossa itsessä olisi jotakin väärää, vaan siitä, kuinka vähän ympäristö on antanut sille tilaa. Maskaaminen on äärimmäisen kuluttavaa pitemmän päälle.

Mutta se, mikä on joskus auttanut selviytymään, ei välttämättä enää palvele tänään. Selviytymiskeino ei ole sama asia kuin todellinen persoona. Sen tunnistaminen ei tarkoita menneisyyden arvostelua, vaan sitä, että voi lempeästi kysyä itseltään: Tarvitsenko tätä toimintatapaa enää?

Ja juuri siitä voi alkaa todellinen vapaus: kun huomaa voivansa valita toisin. Sinun ei tarvitse enää pienentää itseäsi tullaksesi rakastetuksi, hyväksytyksi tai arvostetuksi. Saat vähitellen opetella olemaan juuri sen kokoinen kuin oikeasti olet.

Aiheeseen liittyvää: Alitajuiset uskomukset – mitä jos kaikki ajatuksesi eivät olekaan omiasi?

Nainen luonnon keskellä nauttien - herkkä ihminen vapautuu jatkuvasta mukautumisesta ja löytää yhteyden itseensä

Pienentäminen kuluttaa enemmän kuin huomaat

Itsensä pienentäminen kuluttaa, koska joutuu jatkuvasti tarkkailemaan itseään. Miettii, mitä kannattaa sanoa, kuinka paljon uskaltaa näyttää tunteitaan tai pitäisikö vielä hieman pehmentää omia sanojaan, ettei kukaan loukkaantuisi.

Vähitellen tästä voi tulla lähes huomaamaton tapa elää. Ennen kuin sanot mielipiteesi, ehdit jo pohtia, mitä muut siitä ajattelevat. Ennen kuin innostut jostakin uudesta, mietit, uskallatko näyttää sen. Ja ennen kuin asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet ehkä syyllisyyttä siitä, että joku toinen saattaa pettyä.

Tällainen jatkuva itsensä tarkkailu kuluttaa hermostoa yllättävän paljon. Mieli pysyy valppaana, aivan kuin se yrittäisi koko ajan ennakoida muiden reaktioita. Samalla yhteys omiin tarpeisiin voi hiljalleen heikentyä, koska huomio on jatkuvasti ulospäin – siinä, mitä muut ajattelevat, tarvitsevat tai odottavat.

Ehkä juuri siksi moni nainen kuvailee olevansa jatkuvasti väsynyt, vaikka elämä ei ulospäin näyttäisikään erityisen kuormittavalta. Kaikkein raskainta ei aina ole se, mitä tekee, vaan se, kuinka paljon energiaa käyttää siihen, ettei vahingossakaan olisi liikaa.

Mutta kuvittele hetki, miltä tuntuisi käyttää tuo sama energia johonkin aivan muuhun. Luovuuteen. Läsnäoloon. Unelmiin. Lepoon. Siihen, että voisi hengittää hieman vapaammin ja olla jatkuvasti miettimättä, onko oikeanlainen.

Sillä todellinen keveys ei synny siitä, että oppii peittämään itsensä yhä taitavammin, vaan siitä, että uskaltaa vähitellen laskea irti tarpeesta tehdä niin.

Aiheeseen liittyvää: Emotionaalinen ylikuormitus – kun kannat enemmän kuin pitäisi


Sinun ei tarvitse himmentää valoasi, jotta muut viihtyisivät

Moni nainen on oppinut myös uskomaan, että on oltava hieman vähemmän kaikkea. Vähän hiljaisempi, vaatimattomampi ja vähemmän herkkä, innostunut, rohkea tai näkyvä. Ikään kuin oma valo pitäisi säätää sopivan himmeäksi, jotta kenellekään ei tulisi epämukava olo.

Mutta toisen ihmisen mukavuus ei voi olla oman aitouden mittari. Omaa osaamista, unelmia tai olemusta ei tarvitse pienentää, jotta muut tuntisivat olonsa turvalliseksi. Et myöskään ole vastuussa siitä, miltä toisen ihmisen omat epävarmuudet tuntuvat. Jokainen meistä kantaa mukanaan omia kokemuksiaan, eikä niiden vuoksi tarvitse luopua omasta paikastaan maailmassa.

Oma valo ei ole pois keneltäkään. Päinvastoin. Kun yksi ihminen uskaltaa olla aidosti oma itsensä, hän antaa usein huomaamattaan luvan myös muille tehdä samoin. Rohkeus on yllättävän tarttuvaa. Samoin aitous. Näkyväksi tuleminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin huomion hakeminen, jatkuva itsevarmuus tai esillä oleminen.

Se tarkoittaa sitä, että lakkaa peittelemästä osia itsestään ja saa puhua silloin, kun on sanottavaa. Saa iloita onnistumisistaan ilman, että niitä tarvitsee vähätellä. Tällöin voi myös näyttää herkkyytensä ilman häpeää ja kantaa oman sisäisen vahvuuden ilman anteeksipyyntöjä.

Omaa valoa ei tarvitse himmentää, herkkyyttään piilottaa tai tehdä itsestään helpommin käsiteltävää, jotta voisi kuulua joukkoon. Ja ehkä kaikkein ihaninta on se, ettei tarvitse myöskään kasvattaa omaa valoa lainkaan. Sillä se on ollut olemassa alusta asti. Sitä tarvitsee vain lakata peittelemästä.

Aiheeseen liittyvää: Sisäinen säteily – miksi se ei synny tekemällä enemmän?

Punapukuinen  nainen seisoo suuren rakennuksen edessä - aitous alkaa, kun lakkaa pienentämästä itseään

Kaikki eivät näe sinua samalla tavalla – eikä heidän tarvitsekaan

Yksi vaikeimmista asioista maskaamisesta luopuessa on hyväksyä, ettei kaikkien tarvitse pitää muutoksestasi. Kun alat puhua avoimemmin, tuoda ajatuksiasi esiin tai näyttää rohkeammin, kuka todella olet, kaikki eivät välttämättä reagoi siihen samalla tavalla. Se voi tuntua pelottavalta. Mieli saattaa kysyä, olenko muuttunut liikaa tai teinkö jotakin väärin.

Todellisuudessa kyse ei kuitenkaan useimmiten ole siitä. Kyse on siitä, että ihmiset näkevät sinut omien kokemustensa, odotustensa ja elämäntilanteensa kautta. Sama ihminen voi olla yhden silmissä inspiroiva, toisen mielestä liian rohkea ja kolmannen mielestä liian voimakas. Kukaan näistä näkemyksistä ei yksin määrittele sitä, kuka todella olet.

Jos yrittää olla sellainen, että kaikki aina pitäisivät, joutuu muuttamaan itseään jokaisen kohtaamansa ihmisen mukaan. Se on mahdoton tehtävä. Samalla kadottaa helposti yhteyden siihen, miltä itsestä oikeasti tuntuu. Todellinen vapaus alkaa siitä, ettei oma arvo enää riipu siitä, miten joku toinen sinut näkee.

Saa ottaa vastaan palautetta, oppia uutta ja kasvaa ihmisenä, mutta enää ei tarvitse rakentaa identiteettiä muiden mielipiteiden varaan. Sillä sinä tunnet itsesi paremmin kuin kukaan muu.

Kun lakkaa yrittämästä olla kaikkea kaikille, alkaa vetämään puoleensa ihmisiä, jotka arvostavat sinua sellaisena kuin aidosti olet.


Aitous antaa tilaa syvemmälle yhteydelle

Moni pelkää, että jos lakkaa käyttäytymästä muiden odotusten mukaisesti, ihmiset alkavat etääntyä. Entä jos olenkin liikaa? Entä jos sanon mielipiteeni ja joku loukkaantuu? Entä jos näytän innostukseni, herkkyyteni tai vahvuuteni, eikä minua enää hyväksytä?

Pelko on ymmärrettävä. Jos on pitkään rakentanut ihmissuhteita oman itsen pienentämisen varaan, ajatus aidompana olemisesta voi tuntua suurelta riskiltä. Mutta todellisuudessa ihmissuhde, joka säilyy vain silloin, kun piilottaa osan itsestään, ei koskaan pääse rakentumaan täysin aidolle pohjalle.

Aitous ei tarkoita sitä, että lakkaisi huomioimasta muita tai sanoisi kaiken ajattelematta. Se tarkoittaa sitä, että uskaltaa olla rehellinen myös itselleen, tunteilleen ja omalle äänelleen muiden seurassa. Silloin ei enää esitä muunlaista kuin oikeasti on vain siksi, että muiden olisi helpompi kohdata sinut.

Usein käykin niin, että kun yksi ihminen uskaltaa näyttää todellisen itsensä, myös muut uskaltavat laskea omia suojamuurejaan. Keskusteluista tulee syvempiä. Yhteys muuttuu aidommaksi. Sinun ei enää tarvitse esittää, eikä toisenkaan tarvitse.

On myös mahdollista, että kaikki ihmissuhteet eivät kulje mukana muutoksessa. Se voi tuntua kipeältä, mutta se ei tarkoita, että aitoutesi olisi ollut virhe. Joskus muutos vain paljastaa, mitkä suhteet ovat rakentuneet molemminpuoliselle kunnioitukselle ja mitkä ovat perustuneet siihen, että itse kannoit enemmän kuin olisi kuulunut.

Lopulta huomaat jotakin hyvin vapauttavaa. Oikeat ihmiset eivät rakasta sinua siksi, että olet osannut tehdä itsestäsi mahdollisimman helpon. He rakastavat sinua siksi, että uskallat olla oma itsesi – epätäydellisenä herkkyyksinesi, vahvuuksinesi ja valoinesi.

Nainen valkoisessa mekossa hengittää vapaammin luonnossa - itsensä hyväksyminen tuo vapautta olla oma itsensä

Elämä, jossa et enää pyydä anteeksi itseäsi

Maskaamisesta luopuminen ei tapahdu yhdessä päivässä. On hetkiä, jolloin huomaat palaavasi vanhoihin tapoihin, tarkkailevasi itseäsi tai miettiväsi jälleen, oletko ollut liikaa. Se ei tarkoita, että olisit epäonnistunut. Se tarkoittaa vain, että opettelet uudenlaista tapaa elää – sellaista, jossa ei enää tarvitse ansaita paikkaansa pienentämällä todellista olemustaan.

Jokainen kerta, kun uskaltaa sanoa mielipiteensä, iloita onnistumisistaan tai näyttää herkkyytensä ilman häpeää, vahvistaa vähitellen luottamusta itseensä. Silloin ei muutu toiseksi ihmiseksi, vaan päinvastoin. Silloin alkaa vähitellen palata siihen ihmiseen, joka on ollut koko ajan kaiken mukautumisen alla.

Ehkä sitä huomaa vieläkin joskus pyytävänsä anteeksi äänekästä nauruaan, suuria unelmiaan tai sitä, että tarvitsee lepoa. Mutta vähitellen anteeksipyynnöt vähenevät. Tilalle tulee jotakin paljon vahvempaa – hiljainen varmuus siitä, että on lupa olla juuri sen kokoinen kuin on.

Sillä maailma ei tarvitse kenestäkään pienempää versiota. Se tarvitsee aitoja ihmisiä. Kaikkine herkkyyksineen, viisauksineen, rohkeuksineen ja valoineen, jotka eivät ole liikaa. Ne ovat osa sitä, mikä tekee meistä ihmisistä ainutlaatuisia.

Ja juuri siitä alkaa seuraava askel omalla matkalla: miten olla aidosti oma itsensä myös muuttuvissa ihmissuhteissa.


Haluatko syventää yhteyttä itseesi? Jokainen askel vie lähemmäs omaa voimaa ja sisäistä säteilyä. Jatka Jumalatar-polulla:

Edellinen askel: Kun alat asettamaan rajoja – miksi se tuntuu aluksi pahalta?

Seuraava askel: Kun alat voimaan paremmin, ihmissuhteet muuttuvat – ja se on luonnollista

Kaikki askeleet löydät täältä: Jumalatar-polku